Aikuisten harrasteryhmä
Jatkuvasti suosiotaan kasvattavan aikuisten harrasteryhmän toimintaa järjestetään kahdessa kaudessa; talvisin marraskuun alusta huhtikuun loppuun ja kesäisin toukokuun alusta lokakuun loppuun.
Talvisin harjoitellaan Wanhan Areenan sisähallissa (Villatehtaalla, Kankurinkatu 2) sunnuntaisin klo 10:00-11:00.
Iloa ja liikuntaa futiksesta
Aikuisten harrasteryhmässä pääset nauttimaan jalkapallosta ja liikkumaan iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.
Et tarvitse aiempaa kokemusta jalkapallon pelaamisesta tai siitä voi olla jo vaikka vuosia. Jostain olemme kaikki aloittaneet ja tähän ryhmään pääsevät kaikki.
Tunnin aikana ensi lämmitellään huolellisesti ja sitten, ryhmää kuunnellen, treenataan ja pelataan.
Jokainen osallistuja vastaa omasta vakuutusturvastaan.
Talvikausi palloillaan 5.11.2023 - 14.4.2023. Talvikaudella sisähalliin mahtuu 30 harrastajaa.
3.12.2023 Halli on varattuna muuhun käyttöön, joten tuolloin ei toimintaa järjestetä.
Kesäkausi alkaa toukokuussa
Kesäkaudella toiminta jatkuu toukokuussa Kankurin liikuntapuiston ulkotekonurmella. Tarkemmat ajat tiedotamme lähempänä kevättä.
Ilmoittautuminen on avoinna:
Ilmoittautuminen talvikaudelle on auki.
HINNAT
Talvi kausi 5.11.2023 - 14.4.2024 - 105€
Voit osallistua myös kertamaksuluonteisesti 7€/krt, maksu tapahtuu vain Mobile Payllä nroon 49229.
Mobile Pay maksuohje löytyy Wanhan Areenan ilmoitustaululta. Maksa saapuessasi paikalle.
Hyvinkään Palloseuran työntekijöille, luottamushenkilöille ja joukkuetoimihenkilöille osallistuminen on maksutonta.
Mukaan voi ilmoittautua missä vaiheessa toimintaa tahansa.
Uudet harrastajat voivat kokeilla toimintaa yhden kerran maksutta ennen päätöstään osallistumisesta.
Lisätiedot:
Jukka Räsänen
p. 040 485 5622
Toiminnanjohtaja
HyPS Ry