Brändiohjeistus ja materiaalipankki


Hyvinkään Palloseuran tulee näyttäytyä laadukkaana ja voimakkaana urheiluseurana, jossa halutaan harrastaaa, valmentaa ja toimia erilaisissa tehtävissä.

Slogan “Voima. Tahto. Sydän.” edustaa uudistuvaa HyPSiä, sen tavoitteita ja tulevaisuuden visiota, jossa jokainen organisaatiossa mukana oleva on ylpeä hypsiläinen. Hyvinkään Palloseurassa voima ja tahto tiivistyvät tekemiseen suurella sydämellä.

HyPSin seuratunnuksessa on haettu jatkuvuutta, järjestystä ja yksinkertaisuutta, jota kelpaa katsella vielä vuosikymmenien päästä.

Benchmarkausta on tehty esimerkiksi Juventuksen vuoden 2017 brändiuudistuksesta, jossa oli samoja tavoitteita.

Suunnitteluprosessissa käytiin läpi myös miltei jokaisen suomalaisen jalkapalloseuran visuaalinen muotokieli ja haettiin HyPSille oma erottuva ilme.

HyPSin viininpunainen väri on väistynyt sininen-musta-valkoinen -kombon tieltä. Seura näyttäytyy nykyään ja tulevaisuudessa sinisissä ja mustissa peliasuissa.

Sinisellä on haettu sähäkkyyttä, raikkautta ja sporttisuutta, jota tukemassa on kunnioitusta ja arvokkuutta herättävä musta. Valkoinen tuo näiden väliin kontrastia seuran värimaailmaan.

HyPSin symbolina toimii sarvekas hahmo, jota ennen pässiksikin kutsuttiin. Symboli tuo logon yhteyteen persoonallisuutta, jossa tiivistyy seuran arvomaailma, visio ja missio. Hahmoa kunnioitetaan ja sen tiedetään olevan vaikeasti taltutettava vastustaja, joka ei anna armoa.Symboli on tarkkaan valittu ja lisensoidusta kuvapankista, jonka jälkeen siitä on räätälöity HyPSille oma versio.

Seuran logossa kirjaimet ovat versaalein merkein, mutta kirjoitusasu on edelleen muodossa “HyPS”.

Päätteetön HyPSille valittu fontti tuo tasapainoa, uskottavuutta ja luotettavuutta eikä jätä kysymyksiä.

Brändi ei ole pelkästään logo vaan seuran teot ja strategia käytännössä.

Mikäli haluat käyttää seuran tunnuksia kaupallisessa tai julkisessa tarkoituksessa, kysy sen käytöstä seuran toiminnanjohtajalta:

Jukka Räsänen
jukka.rasanen@hyps.fi
040 485 5622