PU10-PU20 ikäkausitoiminta uudistuu - "Haluamme mahdollistaa kaikille omantasoisen ympäristön"
1.10.2021 8:45 Uutiset / Pääsivusto

Seuran ikäkausitoiminta uudistuu marraskuun alusta

Seuran uudessa valmennuslinjassa huomioidaan entistä paremmin se laaja harrastajien kirjo, mikä noin tuhannen jäsenen Hyvinkään Palloseurassa jalkapalloa harrastaa.

Valmennuslinjan tarkoituksena on toisaalta kehittää seuran tavoitteellisten pelaajien kehitystä ja valmiuksia jatkaa Pallokerho Keski-Uusimaan pelaajakehitysyhteistyön kautta aina ammattilaistasolle saakka, toisaalta tarjota matalan kynnyksen harrastamisen mahdollisuuksia aiempaa vanhemmille ikäluokille. Nämä unohtamatta ikäkausitoiminnan suuria haastajaryhmiä.

”Nykyinen palvelukonseptimme on käytännössä muovautunut ennen kaikkea näiden ääripäiden välissä olevan suuren massan mukaisesti. Haluamme jatkossa mahdollistaa kaikille harrastajille omantasoisen ympäristön harjoitella ja pelata. Kilpailutoiminta on mahdollista sekä kovin tavoittein, että hieman matalammalla sitoutumisen tasolla. Toisaalta myös pelailu ja sosiaalisen ympäristön säilyttäminen pyritään tekemään mahdolliseksi myös nuorille uuden matalan kynnyksen toiminnan myötä”, seuran valmennuspäällikkö Timo Lehtihalmes perustelee valmennuslinjan tavoitteita.

Valmennuslinja luo perustan kaiken ikäisten ikäkausijoukkueiden harjoittelulle ja selkiyttää seuran linjauksia sekä ikäkausirakennetta 10-vuotiaista pelaajista ylöspäin.

Muutokset otetaan ensi kaudella käyttöön poikien ikäkausitoiminnassa ja tavoitteena on ottaa valmennuslinja rakenteellisestikin käyttöön tyttöpuolella kolmen vuoden sisällä. Tuona aikana seuran tärkeänä tavoitteena on kasvattaa tyttöjoukkueiden pelaajamääriä ikäkausien elinvoimaisuuden vankistamiseksi.

Poikapuolen muutokset astuvat voimaan marraskuun alusta. Sinisten ryhmien pelaajavlinnat tehdään seuraavien kuukausien aikana ja niistä viestitään joukkueissa sisäisesti.


Rakenne eri ikäluokissa


Pojat U10-U12 (kaudella 2021-22 2010-2012-syntyneet)

SININEN:

- Tavoitteellista kilpatoimintaa. Toiminta toteutetaan tasoryhmissä suurimman osan ajasta
- Harjoitusryhmän sisällä kaksi pelaavaa ryhmää
- Tapahtumamäärät 3-4/vko
- Kustannukset toiminnan perusteella (vrt. nykyinen ikäkausitoiminta)
- Pelaajat valitaan toimintaan kiinnostuneiden joukosta
- Kriteerit valinnoille: Pelaajan oma halu, motivaatio harjoitteluun ja halu kehittyä, pelaajan ja perheen sitoutuminen toimintaan ja osaaminen ja valmiudet pelaajana

PUNAINEN:

- Haastejoukkue. Toiminta toteutetaan tasoryhmissä suurimman osan ajasta
- Harjoitusryhmän sisällä kaksi tai useampi pelaavaa ryhmää
- Tapahtumamäärä 3krt/vko
- Punaisesta mahdollisuus siirtyä Siniseen kesken kauden
- Kustannukset toiminnan perusteella (vrt. nykyinen ikäkausitoiminta)
- Kaikille avointa toimintaa (huom: Lue kriteerit)
- Kriteerit: Halu kehittyä ja harjoitella

-> Sininen ja Punainen joukkue muodostavat yhteisen hallinnollisen kokonaisuuden, nk. ikäkausijoukkueen, jolla yhteinen toimihenkilöstö ja toiminnan suunnittelu

HARRASTETOIMINTA:

- Matalan kynnyksen harrastustoimintaa (vähän tapahtumia, matalat kustannukset, <30€/kk)
- Kaksi toimintakautta/vuosi (talvi/kesä)
- 1 tapahtuma/vko + mahdolliset valitut turnaukset ja harjoitusottelut
- Pelaajat ilmoittautuvat toimintaan erikseen
- Ei sarjatoimintaa, mutta jos ryhmä haluaa, voi osallistua turnauksiin ja yksilöt esim. Euroliigaan (kustannukset erikseen)

-> Harrastetoiminta on ikäkausitoiminnasta erillistä matalan kynnyksen toimintaa, jonka hallinnosta vastaa seura ja seuran edustujoukkueet varainhankintana: LUE LISÄÄ

Pojat U13-U15 (kaudella 2021-22 2007-2009-syntyneet)

HyPS:

- Tavoitteellista kilpatoimintaa.
- 11v11 yksi pelaava ryhmä
- Pelaajamäärä rajattu (max.3+22)
- Tapahtumamäärät 3-4/vko
- Kustannukset toiminnan perusteella (vrt. nykyinen ikäkausitoiminta)
- Pelaajat valitaan toimintaan
- Kriteerit valinnoille: Pelaajan oma halu, motivaatio harjoitteluun ja halu kehittyä, pelaajan ja perheen sitoutuminen toimintaan ja osaaminen ja valmiudet pelaajana.

PUNAINEN:

- Haastejoukkue. Toiminta toteutetaan tasoryhmissä mahdollisuuksien mukaan.
- 8v8 / 11v11 1-2 pelaavaa ryhmää.
- Tapahtumamäärä 3krt/vko
- Punaisesta mahdollisuus siirtyä HyPS kesken kauden
- Kustannukset toiminnan perusteella (vrt. nykyinen ikäkausitoiminta)
- Kaikille avointa toimintaa (huom: Lue kriteerit)
- Kriteerit: Halu kehittyä ja harjoitella.

-> HyPS ja HyPS/Punainen muodostavat yhteisen hallinnollisen kokonaisuuden, nk. ikäkausijoukkueen, jolla yhteinen toimihenkilöstö ja toiminnan suunnittelu


HARRASTETOIMINTA:

- Matalan kynnyksen harrastustoimintaa (vähän tapahtumia, matalat kustannukset, <30€/kk)
- Kaksi toimintakautta/vuosi (talvi/kesä)
- 1 tapahtuma/vko + mahdolliset valitut turnaukset ja harjoitusottelut
- Pelaajat ilmoittautuvat toimintaan erikseen
- Ei sarjatoimintaa, mutta jos ryhmä haluaa, voi osallistua turnauksiin ja yksilöt esim. Euroliigaan (kustannukset erikseen)

    -> Harrastetoiminta on ikäkausitoiminnasta erillistä matalan kynnyksen toimintaa, jonka hallinnosta vastaa seura ja seuran edustujoukkueet varainhankintana: LUE LISÄÄ

    Pojat U17 - U20 (kaudella 2021-22 U17 2005-2006-syntyneet ja U20 2004-2002-syntyneet)

    HyPS:

    - Tavoitteellista kilpatoimintaa.
    - 11v11 yksi pelaava ryhmä
    - Pelaajamäärä rajattu (max.3+22)
    - Tapahtumamäärät 4/vko
    - Kustannukset toiminnan perusteella (vrt. nykyinen ikäkausitoiminta)
    - Pelaajat valitaan toimintaan
    - Kriteerit valinnoille: Pelaajan oma halu, motivaatio harjoitteluun ja halu kehittyä, pelaajan ja perheen sitoutuminen toimintaan ja osaaminen ja valmiudet pelaajana.

    HyPS/Punainen:

    - Haastejoukkue
    - 11v11
    - Tapahtumamäärä 2krt/vko
    - Kustannukset toiminnan perusteella (vrt. nykyinen ikäkausitoiminta)
    - Punaisesta mahdollisuus siirtyä HyPS kesken kauden
    - Kaikille avointa toimintaa

      Lisätiedot:

      Timo Lehtihalmes, valmennuspäällikkö
      timo.lehtihalmes@hyps.fi
      040 844 0618


         
      Lisää uutisia
      Hyvinkään Palloseura ry
      «  Lokakuu   »
      Kategoriat