Miesten Edustus ylempään jatkosarjaan
9.9.2021 10:00 Uutiset / Pääsivusto

HyPS lähtee jatkosarjaan sijalta viisi, yhdeksän pistettä kärjestä.

HyPS pelasi Nelosen lohkossa neljä ja sijoittui sijalle viisi lunastaen paikan ylempään jatkosarjaan. Kauden ensimmäiset yksitoista ottelua toivat 18 pistettä saldolla 5-3-3 mikä ennakko-odotuksiin nähden oli pettymys. Kolme tasapeliä (vs O-Pedot 1-1, Vs Korso Utd 3-3 ja vs Joki 2-2) olisi kaikki pitäneet kääntää voitoksi sekä kolme maalin tappiota (vs Akilles 2-1, vs MyMy 2-1 ja vs Jäps 1-0) olivat ympäripyöreitä otteluita, jotka hieman paremmalla viimeistelyllä olisi päättyneet vähintään pistejakoon.

Oma pelaaminen on kehittynyt paljon kauden alusta ja olemme jokaisessa ottelussa pystyneet luomaan riittävän määrän maalipaikkoja ottelun voittamiseksi, mutta maalinteko on vaikein asia jalkapallossa ja se on näkynyt myös tällä kaudella. Lisäksi edellisten kausien tapaan, kokoonpano on elänyt paljon otteluiden välillä ja se tietysti tuo aina omat haasteensa vaikkakin pelaajamateriaali on tällä kaudella ollut erittäin hyvä ja laadukas. Isoimmat pelilliset haasteet on ollut oman pallollisen pelaamisen intensiteetin nostamisessa sekä matalalla pelaavia vastustajia vastaan blokin murtamisessa. Tässäkin ollaan kehitytty, mutta paljon jää vielä parannettavaa niin yläloppusarjaan kuin myös ensi kauteen.

Joukkue säilyi melko hyvin kasassa viime kaudelta ja lisäksi 2003-syntyneet pelaajat tulivat B-junioreista Edustuksen mukaan. Lisäksi joukkueeseen on liittynyt uusina tai uusvanhoina pelaajina Arttu Huovila (Tampere United), Said Elkass (PK09), Saku Leinonen ja Leevi Saikkonen (Kiffen). Lisäksi Salah Al-Mehsen siirtyi Hyvinkäälle, mutta loukkaantumisten vuoksi koko kausi on jäänyt pelaamatta. HyPS Edustus solmi tälle kaudelle farmisopimuksen Ares-86 kanssa mikä tuonut lisäminuutteja pelaajille sekä muutama pelaaja käynyt lainalla saman sarjatason PK09:ssä.

" Meillä on listoilla 29 pelaajaa, joista yksi on ollut koko kauden pois loukkaantumisten vuoksi. Muutenkin loukkaantumisia on ollut valitettavan paljon mikä tietysti oli myös odotettavaa kun valmistautumisaika kauteen jäi niin lyhyeksi koronan vuoksi. Tällä kaudella nelosessa on kentällä käynyt 31 pelaajaa joten vaihtuvuus päivien välillä on ollut melko suurta. Ainoastaan yksi pelaaja on pelannut kaikki kauden ottelut tähän mennessä mikä tietysti on turhan vähän, mutta samaan aikaan ymmärrettävää kun puhutaan alemmista sarjatasoista missä opiskelut, työt ja perhe vievät myös aikaa" toteaa valmentaja Timo Lehtihalmes.

Onnistumisia ja isoja harppauksia on kauden aikana myös otettu ja moni pelaaja on pelannut tällä kaudella ensimmäiset aikuisten pelinsä.

" Onnistujia on ollut paljon ja olen etenkin nuoriin pelaajiin ollut tyytyväinen ketkä ovat ottaneet isoja steppejä kauden aikana. Hyppäys B-junioreista miehiin ei aina ole helppo, mutta pojat ovat todella hyvin vastanneet odotuksiin ja moni on ottanut isoa roolia kauden aikana. Pelaajistosta jos pitää nostaa yksittäisiä onnistujia esiin niin tietysti sisäistä maalipörssiä johtava Esa Palomäki pitää nostaa kärkeen. Kaikki pelit mukana ja kymmenen tehtyä maalia on loistava suoritus ja potentiaalia on tuplata tuo määrä. Lisäksi Kalevi Rinne nostanut tasoa tälle kaudelle huimasti ja neljä tehtyä maalia laitapuolustajalle on loistava suoritus. Nuorista etenkin Matias Ylönen ja Topi Kumpulainen ovat saaneet esitystensä kautta paljon vastuuta ja onnistuneet myös hyvin" lisää Timo Lehtihalmes

Jatkosarjassa on jäljellä vielä viisi ottelua ja tavoitteena tietysti on voittaa jokainen ja katsoa sitten mihin sijoitukseeb se riittää.

Otteluohjelma jatkosarjan osalta on:

15.9 Ke Akilles - HyPS Porvoo 19.30

23.9 To Noula - HyPS Järvenpää 20.00

1.10 Pe Jäps/47 - HyPS Järvenpää 19.45

8.10 Pe HyPS - MyMy Kankuri TN 19.00

15.10 Pe HyPS - OPedot Kankuri TN 19.00

Tällä kaudella Hyvinkään Palloseuran Edustuksessa pelanneet pelaajat (suluissa ottelut/maalit)

Elmeri Palander (11/0), Teemu Suomi (1/0), Konsta Laakoli (10/1), Joona Järvinen (9/0), Herkko Kaijala (1/0), Toni Oittinen (5/1), Janne Eskola (10/0), Esa Palomäki (11/10), Joni Nurminen (10/5), Roope Eloranta (2/0), Joona Lemmetyinen (1/0), Nicholas Mphande (4/0), Topi Kumpulainen (9/4), Miro Nikkinen (7/0), Waltteri Vuorio (8/1), Lamin Touray (9/0), Arttu Huovila (2/1), Antti Vainionpää (9/0), Christian Heyno (3/0), Akseli Peräsalmi (2/0), Santtu Eerola (7/0), Niko Helaste (2/0), Miska Rämä (9/0), Matias Ylönen (7/0), Leevi Saikkonen (1/0), Saku Leinonen (6/0), Oskari Halme (3/0), Relo Pakarinen (1/0), Kalevi Rinne (10/4), Manu Kollanus (9/0), Said Elkass (7/1).


   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat