Sarjat käyntiin kesäkuussa - Miehet aloittavat keskiviikkona, naiset aloittivat sunnuntaina
16.6.2020 11:28 Uutiset / Pääsivusto

Futisherkkua luvassa - sarjat käynnistyvät!

Kauan on tätä odotettu, mutta vihdoin on koittanut aika, että poikkeuksellisen kevään viivästyttämät sarjat käynnistyvät. Osa Hyvinkään Palloseuran joukkueista aloitti pelit jo viime viikolla, ja tällä viikolla vauhtiin pääsee taas liuta joukkueita - mukana myös miedten edustusjoukkue.

Sarjaohjelma on tällä kaudella varsin tiivis ja kesätauko jää lyhyeksi monessa sarjassa. Poikkeuksellinen kausi näkyy myös pelien venymisenä pitkälle syksyyn ja viimeiset ottelut pelattaneenkin vasta lokakuun puolivälin tienoilla.

Jutun lopussa näet kaikki Hyvinkään Palloseuran joukkueiden kotiottelu kaudella 2020.

Naisten edustus avasi kautensa sunnuntaina voitolla, miehet tulessa keskiviikkona

Naisten edustusjoukkueemme kausi käynnistyi jo viime sunnuntaina, kun joukkue kohtasi Keravalla Kalevan urheilupuistossa KP-75/InterMillat. Kauden aloitus oli onnistunut, sillä Oona Vuolteen kaksi maalia toivat voiton maalein 2-1.

Seuraavan ottelun naiste pelaavat jo keskiviikkona 17.6., kun luvassa on matka Loviisaan emäntäjoukkue FC Loviisan vieraaksi. Naisten kotiavaus on luvassa juhannuksen jälkeen, tiistaina, kun Kankurin tekonurmelle saapuu vieraaksi FC Kasiysi/Hiki.

Miesten edustusjoukkueen kausi Nelosessa käynnistyy nyt keskiviikkona, kun joukkue reissaa etelän pelimatkalle Tapulikaupunkiin ja saa vastaansa MPS/2020 -joukkueen. Miesten kotiavaus on luvassa vasta heinäkuun alun päivinä 2.7., jolloin Kankurin tekonurmella isäntien kotikuntoa mittaa RiRa/VGS.

Sekä naisten, että miesten edustusjoukkueen otteluihin on tänä vuonna maksuton sisäänpääsy, mutta ostamalla edustusjoukkueiden kannattajakausikortin, saat yhdessätoista kotiottelussa maksuttoman makkaran ja kahvin. Edun voi hyödyntää aina kioskin ollessa auki ja kannattajakausikortteja voi ostaa Kankurin liikuntapuiston kioskista tai seuran toimistolta.

Hyvinkään Palloseuran joukkueiden kotiottelut 2020

Sarja Pvm Klo Kenttä Koti Vieras
P11 K 16.6. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Musta KäPa/United
T12 Ykkönen 16.6. 18:00 Kankurin TN A HyPS EPS/Akatemia
P15 Ykkönen 16.6. 19:30 Kankurin TN HyPS PEPO/IPS YJ
P11 17.6. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen RaKe/Superpallot
P13 Kutonen 17.6. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen KoiPS/Valkoinen
T15 Kakkonen 17.6. 19:15 Kankurin TN HyPS PPJ/sininen
P12 Kutonen 22.6. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Valkoinen MU/keltainen
Naisten Kolmonen 23.6. 19:30 Kankurin TN HyPS Kasiysi/Hiki
P14 Nelonen 24.6. 18:00 Kankurin TN HyPS/sininen FC Kapina/Punainen
T15 Kolmonen 24.6. 19:30 Kankurin TN HyPS/Punainen PeKa
P14 Kakkonen 26.6. 19:30 Kankurin TN HyPS FCFJ
P12 Ykkönen 27.6. 10:00 Kankurin TN A HyPS/Musta HJK
P14 (2006) 27.6. 13:00 Radiomäki N HyPS I-HK Valkoinen
P17 Kakkonen 27.6. 13:00 Kankurin TN HyPS FC Reipas/Oranssi
P14 (2006) 28.6. 12:00 Radiomäki N HyPS FC Reipas
P11 29.6. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen KelA
P11 K 30.6. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Musta KOPSE
P12 Nelonen 1.7. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Punainen KP-75/TuPS YJ2
T12 Nelonen 1.7. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen I-HK/valkoinen
Naisten Kolmonen 1.7. 19:30 Kankurin TN HyPS HIFK
P12 Kolmonen 2.7. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen RiPS/Sininen
P13 Kolmonen 2.7. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen Lahen Pojat JS
Miesten Nelonen 2.7. 19:30 Kankurin TN HyPS RiRa/VGS
P13 Kakkonen 3.7. 18:00 Kankurin TN A HyPS/musta PPS/Musta
T12 Kolmonen 3.7. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen AskU
T12 Ykkönen 4.7. 10:00 Kankurin TN A HyPS JäPS
P15 Ykkönen 6.7. 19:30 Kankurin TN HyPS FC Reipas/Oranssi
P17 Kakkonen 18.7. 13:00 Kankurin TN HyPS VJS/Valkoinen A
T15 Kolmonen 22.7. 18:30 Kankurin TN HyPS/Punainen FC Loviisa
Miesten Nelonen 23.7. 19:30 Kankurin TN HyPS K-UP/HC SKAVABÖLE
P13 Kakkonen 28.7. 18:00 Kankurin TN A HyPS/musta RiPS/sininen
T12 Kolmonen 28.7. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen TuPS
P14 Kakkonen 29.7. 19:30 Kankurin TN HyPS FC Reipas/Musta
P12 Ykkönen 30.7. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Musta FC Honka
T12 Ykkönen 30.7. 18:00 Kankurin TN A HyPS FC Kirkkonummi
T15 Kakkonen 30.7. 19:30 Kankuri N HyPS LoPa
P17 Kakkonen 3.8. 20:00 Kankurin TN HyPS KJP/YJ 2
P13 Kutonen 4.8. 19:30 Kankurin TN B HyPS/Punainen TiPS/2
T14 8v8 4.8. 19:30 Kankurin TN A HyPS/punainen Jäntevä
P14 Nelonen 5.8. 18:00 Kankurin TN HyPS/sininen FC Reipas/Raita
Naisten Kolmonen 5.8. 19:30 Kankurin TN HyPS MPS
P12 Kutonen 6.8. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Valkoinen JäPS/Sininen B
P13 Kolmonen 6.8. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen MYPA
Miesten Nelonen 7.8. 18:30 Kankurin TN HyPS FC Kapina
P10 9.8. 12:00 Kankurin TN A HyPS/Musta TiPS/Akatemia
P12 Nelonen 9.8. 12:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen JäPS/Sininen A
T12 Nelonen 9.8. 13:15 Kankurin TN A HyPS/Punainen HooGee/Pikkupandat V
T15 Kolmonen 11.8. 19:30 Kankurin TN HyPS/Punainen Jäntevä
P15 Ykkönen 12.8. 18:00 Kankurin TN HyPS HJK/Sininen
T18 Kolmonen 13.8. 18:00 Kankurin TN HyPS TiPS/2
P14 Kakkonen 13.8. 19:30 Kankurin TN HyPS PKKU/2
T15 Kakkonen 13.8. 19:30 Kankuri N HyPS FC Espoo/valkoinen
P12 Ykkönen 14.8. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Musta PPJ
T12 Ykkönen 14.8. 18:00 Kankurin TN B HyPS FC Honka
P17 Kakkonen 17.8. 20:00 Kankurin TN HyPS JäPS
P11 K 18.8. 19:30 Kankurin TN B HyPS/Musta KoiPS
T14 8v8 18.8. 19:30 Kankurin TN A HyPS/punainen NJS/2
P12 Nelonen 19.8. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Punainen I-HK
P13 Kutonen 19.8. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen TuPS/KP-75 YJ3
Naisten Kolmonen 19.8. 19:00 Kankuri N HyPS EPS/B
T12 Kolmonen 19.8. 19:15 Kankurin TN A HyPS/Sininen FC Kuusysi/sininen
P12 Kolmonen 20.8. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen RaKe/Musta
P13 Kolmonen 20.8. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen FC KTP Juniorit/valk
Miesten Nelonen 20.8. 19:30 Kankurin TN HyPS Akilles
P15 Ykkönen 22.8. 12:00 Kankurin TN HyPS FC KTP Juniorit
P13 Kutonen 23.8. 12:00 Kankurin TN A HyPS/Punainen HAlku
T15 Kolmonen 25.8. 19:30 Kankurin TN HyPS/Punainen RiPS/valkoinen
P12 Nelonen 26.8. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen SibboV/Blågul
P13 Kakkonen 26.8. 18:00 Kankurin TN A HyPS/musta HaPK
P14 Nelonen 26.8. 19:15 Kankurin TN HyPS/sininen KeiKa
P12 Kutonen 27.8. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Valkoinen KP-75/TuPS YJ4
T12 Kolmonen 27.8. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen KOPSE
T15 Kakkonen 27.8. 19:15 Kankuri N HyPS FC Kuusysi
P14 Kakkonen 28.8. 19:30 Kankurin TN HyPS PuiU/sininen
P17 Kakkonen 29.8. 13:00 Kankurin TN HyPS FC Viikingit
P11 30.8. 12:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen KP-75/Keltainen
P10 2.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Musta PPS/Musta
P11 K 2.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Musta FC Viikingit/punainen
P12 Kolmonen 3.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen JoKi/Musta
T12 Nelonen 3.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Punainen JoKi/punainen
Miesten Nelonen 3.9. 19:30 Kankurin TN HyPS OPedot
T12 Ykkönen 5.9. 10:00 Kankurin TN A HyPS VJS/punainen
P12 Ykkönen 5.9. 11:30 Kankurin TN A HyPS/Musta TiPS/Akatemia
T14 8v8 7.9. 18:00 Perttula N K1 HyPS/punainen KOPSE
T12 Ykkönen 8.9. 19:30 Kankurin TN A HyPS HJK
P12 Nelonen 9.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Punainen RiPS/Valkoinen
T12 Kolmonen 9.9. 18:00 Kankuri N A HyPS/Sininen RaKe
T12 Nelonen 9.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen KeiKa
T15 Kolmonen 9.9. 19:15 Kankurin TN HyPS/Punainen FC Reipas/Nopsa YJ
Naisten Kolmonen 10.9. 18:00 Kankuri N HyPS Gnistan
P12 Kolmonen 10.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen JäPS/Utd
P13 Kolmonen 10.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen RiPS/valkoinen
P14 Kakkonen 10.9. 19:15 Kankurin TN HyPS PK-35
P13 Kakkonen 11.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/musta FC Kuusysi/valkoinen
T15 Kakkonen 11.9. 18:30 Kankuri N HyPS HooGee/KF Pandat val
P17 Kakkonen 12.9. 13:00 Kankurin TN HyPS HJK/East sin
P11 13.9. 12:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen RiPS/Valkoinen
T14 8v8 14.9. 18:00 Perttula N K1 HyPS/punainen HJK/City kel
P11 K 16.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Musta JäPS
P13 Kutonen 16.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen RiPS/keltainen
P12 Kolmonen 17.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen MU/vihreä
P13 Kolmonen 17.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Sininen FC Reipas/Oranssi
P14 Nelonen 17.9. 19:15 Kankurin TN HyPS/sininen Akilles/vihreä
P13 Kakkonen 18.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/musta FCFJ/Valkoinen2
Miesten Nelonen 18.9. 19:30 Kankurin TN HyPS FC Korso/United
P12 Ykkönen 20.9. 12:00 Kankurin TN B HyPS/Musta KäPa/United
T12 Ykkönen 20.9. 12:00 Kankurin TN A HyPS PPJ/sininen
P11 20.9. 13:30 Kankurin TN A HyPS/Sininen JoKi/Musta
P10 23.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Musta JäPS
P12 Kutonen 24.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Valkoinen SibboV/Blå
T12 Kolmonen 24.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Sininen SibboV
T18 Kolmonen 24.9. 19:30 Kankurin TN HyPS HJK/City sin
T15 Kakkonen 25.9. 18:00 Kankurin TN HyPS MPS/Keltainen
P14 Kakkonen 25.9. 19:30 Kankurin TN HyPS MPS
P13 Kutonen 28.9. 18:00 Kankurin TN B HyPS/Punainen KOPSE/Valkoinen
T14 8v8 28.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/punainen HPS/vihreä
P11 K 29.9. 18:00 Kankurin TN A HyPS/Musta RiPS/Sininen
P14 Nelonen 30.9. 18:00 Kankurin TN HyPS/sininen KP-75/TuPS YJ3
T18 Kolmonen 1.10. 19:30 Kankurin TN HyPS PuiU/MPS YJ2
T12 Ykkönen 3.10. 10:00 Kankurin TN A HyPS PKKU
P12 Ykkönen 4.10. 12:00 Kankurin TN A HyPS/Musta GrIFK
T18 Kolmonen 8.10. 19:30 Kankurin TN HyPS NuPS/musta
T15 Kakkonen 9.10. 18:00 Kankurin TN HyPS EBK/Sininen
Miesten Nelonen 9.10. 19:30 Kankurin TN HyPS FC Fortuna

   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat