Euroliiga järjestetään poikkeusaikatauluin – Mukana silti satoja hyvinkääläislapsia
16.6.2020 9:44 Uutiset / Pääsivusto

Ilmoittaudu Euroliigaan kesäkuun loppuun mennessä!

Ikoninen Euroliiga sisältää tuhansia tarinoita – onnistumisia, oppimisia, oivaltamisia, toki myös opettavaisia pettymyksiä. Jo 1980-luvulta lähtien järjestetty lasten harrastejalkapallon kesätoiminto on tullut olennaiseksi osaksi monen hyvinkääläisperheen kesäarkea.

Euroliiga on 5-12 -vuotiaille (tänä vuonna 2008-2015 -syntyneet) tytöille ja pojille tarkoitettu matalan kynnyksen jalkapalloharrastus. Euroliigassa lapset jaetaan ikänsä ja koulualueensa perusteella joukkueisiin, jotka kahden kuukauden aikana pelaavat ja harjoittelevat keskenään, oman valmentajansa johdolla.

Koronakevät siirsi Euroliigan aloituksen syksyyn

Koronaepidemian värittämä kevät ja alkukesä jättivät omalaatuisen leimansa myös Euroliigaan, sillä täysin poikkeuksellisesti Euroliigan alkua siirrettiin totutusta toukokuusta elokuulle. Samalla kauden päätöstä venytettiin syyskuun loppuun.

”Muutos on toki ennenkuulumaton ja toki se aiheuttaa jännitystä, kuinka nyt syksyinen Euroliiga vetää lapsia ja perheitä puoleensa. Onneksi näyttää siltä, että kiinnostusta löytyy ja mukana on jo kolmisen sataa lasta”, kertoo Euroliigaan järjestävän Hyvinkään Palloseuran toiminnanjohtaja Janne Bruun.

Euroliigan ottelut alkavat maanantaina 3.8. ja viimeiset arkiottelu pelataan tiistaina 22.9. Pelikausi huipentuu lopputurnaukseen viikonloppuna 26.-27.9. ja perinteinen päätöstilaisuus marsseineen ja palkintojenjakoineen järjestetään 10.10. Harjoitukset alkavat jo viikolla 30, eli heinäkuun lopulla.

Euroliigassa liikutaan, innostutaan ja opitaan ammattivalmentajan opein

Euroliigassa on ennen kaikkea kyse innostumisesta ja opettamisesta. Toiminnalla halutaan innostaa lapsia liikkumaan, sekä opettaa toimimista ryhmässä tai, vähän vanhempien lasten kohdalla, joukkueessa. Toiminnan perustana on hauskanpito, eikä peleissä tärkeintä ole menestys, vaan liikunnan riemu.

Euroliigajoukkueille kullekin nimetään oma valmentaja, joina toimivat pelaajien vanhemmat, sekä Hyvinkään Palloseuran omat juniorit. Heitä opastaa ja tukee seuran palkkaama ammattivalmentaja.

Harjoituksia järjestetään kerran viikossa ja otteluita pelataan niin ikään kerran viikossa.

Euroliigan jälkeen, ja miksei sen aikanakin, voi lapsi hakea lisää jalkapallokokemusta seuran ikäkausijoukkuetoiminnasta, johon on mahdollista osallistua kokeilujaksolla ennen sitoutumista toimintaan.

Ilmoittautuminen käynnissä kesäkuun loppuun

Euroliigaan ilmoittautuminen tapahtuu Hyvinkään Palloseuran verkkosivuilla www.hyps.fi, josta löytyy myös laaja tietopaketti Euroliigasta tarkempine aikatauluineen ja toiminnan kuvauksineen.

Ilmoittautuminen normaalihinnoin on käynnissä kesäkuun loppuun. Tämän jälkeen ilmoittautuminen on mahdollista, mutta lapselle ei voi voida taata enää paikkaa oman koulualueen joukkueessa.

Hinnoittelussa Hyvinkään Palloseuran, Jää-Ahmojen ja Hyvinkään Ringetten jäsenet saavat alennuksen. Myös useamman lapsen samasta perheestä ilmoittavat saavat sisarusalennuksen.

Euroliigan hinnat:

  • Normaalihinta: 109€ (30.6. asti)
  • HyPS:n ikäkausipelaajat: 75€
  • Jää-Ahmojen tai hyvinkään ringeten ikäkausipelaajat, kiekkokoululaiset ja ringettekoululaiset: 75€
  • Sisarushinta: 89€/sisarus (jos perheestä useampi lapsi mukana)
  • Jälki-ilmoittautumismaksu 1.7.2020 alkaen: 135€

Osallistusmismaksu sisältää:

  • Euroliiga-peliasun (pelipaita & -shortsit)
  • Pallon
  • Palloliiton korttelipassin (sisältää vakuutuksen)
  • 8-9 pelipäivää + päätösturnauksen
  • 9-10 ohjattua harjoitusta
  • Ohjattu YouMove -motoriikkaharjoitus (YouMoven tiloissa)
  • Pelinohjaaja- & kenttämaksut
  • Ammattivalmentajan suunnittelemat harjoitukset
  • Euroliigan päätöstilaisuuden ja palkinnot
  • Hyvinkään Palloseuran jäsenmaksun


Ilmoittautuminen: https://www.hyps.fi/uutiset/109585/ilmoittaudu-euroliigaan

Lisätiedot: Janne Bruun, toiminnanjohtaja: 040 485 5622 / janne.bruun@hyps.fi


   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat