Hyvinkään Palloseura sopeuttaa toimintaansa poikkeustilanteen ajaksi
27.3.2020 19:56 Uutiset / Pääsivusto

HyPS sopeuttaa toimintaansa poikkeustilanteen ajaksi

Valtioneuvoston ohjeistamana Suomen Palloliitto suositteli torstaina 12.3. jäsenseuroilleen harraste- ja urheilutoiminnan keskeyttämistä 13.4. saakka. Hyvinkään Palloseura päätti, muiden jalkapalloseurojen tavoin noudattaa lajiliiton vahvaa suositusta keskeyttäen kaiken ohjatun ikäkausi-, edustus- ja harrasteryhmätoiminnan.

Toiminnan keskeytyksen todetaan nyt olevan voimassa toistaiseksi ja seuran urheilutoimintaa jatketaan viipymättä, kun siihen viranomaistaholta tulee lupa ja edellytykset.

Tilanne on syntynyt ilman seuran minkäänlaista tuottamusta ja on seuran talouden ja toiminnan kannalta erittäin haastava.

Toiminnan keskeytyksen kesto on toistaiseksi määritelty kestämään 13.4. saakka, mutta monet merkit viittaavat keskeytyksen jatkumiseen, ja sen lopullista kestoa on hyvin vaikea määrittää.

Keskeytyksen pitenemiseen varautuen seura on, velvollisuuksiensa mukaisesti, valmistellut toiminnan sopeuttamistoimenpiteitä, jotta keskeytyksen taloudelliset vaikutukset jäsenistölle olisivat mahdollisimman pienet.

Seura lomauttaa koko henkilöstön ja keskeyttää määräaikaisten valmentajien palkan-/palkkionmaksun

Seuran merkittävin säännöllinen kulu ovat henkilöstön palkka- ja sivukulut. Koska seuralla ei ole tällä hetkellä tarjota valmentajille heidän sopimuksiensa mukaisia viikoittaisia joukkueharjoituksia, on seuran valitettavan perusteltua karsia henkilöstökulut joukkueiden valmentamiseen liittyen.

Seuran nappulavastaava Johannes Komokallio ja valmentaja Mika Pölönen-Elokorpi lomautetaan tehtävistään kokopäiväisesti 1.4. alkaen. Lomautukset ovat voimassa toistaiseksi ja seura keskeyttää lomautuksen mahdollisimman pian keskeytyksen päättymisen ajankohdan selvittyä.

Seuran sivutoimisten, määräaikaisella sopimuksella toimivien palkkioperusteisien valmentajien palkanmaksu keskeytetään 1.4. alkaen työsopimuslain 2. luvun 12. §:n 2. momentissa tarkoitetun työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen työntekijästä ja työnantajasta riippumattoman syyn takia.

Seuran toiminnanjohtaja Janne Bruun ja valmennuspäällikkö Timo Lehtihalmes lomautetaan puolipäiväisesti 1.4. lähtien. Heidän tehtävänään on keskeytyksen aikana turvata seuran urheilullisen ja hallinnollisen toiminnan jatkuvuus keskeytyksen aikana, sekä mahdollisimman sujuva paluu normaaliin seuratoimintaan keskeytyksen päätyttyä.

Seuralla on yhdistyslain ja arvojensa nojalla velvollisuus sopeuttaa poikkeavissa tilanteissa seuran toimintaa, jotta sen jäsenistölle ei aiheutuisi tilanteesta suhteettomia ja perustelemattomia kuluja.

Henkilöstöratkaisut ovat yksilöiden kannalta erittäin valitettavia, mutta seuran toiminnan kannalta välttämättömiä, koska keskeytyksen pituutta on mahdoton tässä vaiheessa ennustaa.

Seuran tekemät sopeutusratkaisut katkaisevat kiinteiden kulujen muodostumisen joukkueille, minkä joukkueet tulevat huomioimaan omassa laskutuksessaan pelaajilleen. Käytännössä tämä ei välttämättä näy heti joukkueen maksuissa, mutta tullaan huomioimaan loppukauden aikana. Joukkuekohtaisesti lisätietoja voi tiedustella omalta joukkueenjohtajalta tai rahastonhoitajalta.

Lisätietoja seuran toimista ja tilanteesta toiminnan keskeytyksen aikana, sekä kaikesta viestinnästä ja tiedottamisesta vastaa seuran toiminnanjohtaja:

Janne Bruun
janne.bruun@hyps.fi
040 485 5622


   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat