Seuran johtokunta kokoontui: äärimmäinen kulukuri, Euroliiga siirtyy, Hypsiläisen julkistus siirtyy
15.3.2020 16:14 Uutiset / Pääsivusto

Seuran johtokunta kokoontui: Seura valmistautuu urheilutoiminnan katkaisun pitkittymiseen

Hyvinkään Palloseuran johtokunta kokoontui lauantaiaamuna ylimääräiseen kokoukseen. Taustalla oli viranomaisohjeistusten kiristymisen seurauksena tullut Palloliiton suositus keskeyttää kaikki jalkapallon harrastus- ja kilpailutoiminta maaliskuun loppuun saakka.

Jo torstai-iltana Hyvinkään Palloseura oli päättänyt noudattaa lajiliiton ohjeistusta ja keskeyttänyt kaiken valmennus- ja ohjaustoiminnan torstai-illasta alkaen maaliskuun loppuun.

Lisäksi Aluehallintovirasto on kieltänyt yli 500 henkilön yleisötilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa, jota Hyvinkään kaupunki noudattaa kieltäen kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet kaupungin tiloissa toukokuun loppuun saakka.

Hyvinkään kaupunki kiristi perjantaina koronavirusepidemian vastaisia toimiaan myös ilmoittamalla sulkevansa kaikki ylläpitämänsä liikuntapaikat.

Vaikka Villa Parkin kenttä Kankurin liikuntapuistossa on kenttäyhtiön omistama, on sen päivittäinen ylläpito, kuten huoltorakennuksen, porttien ja valaistuksen hallinta kaupungilla. Näin ollen Villa Parkin pukuhuonerakennuksen ja kentän portit pysyvät lukittuina kaupungin liikuntapaikkojen käyttökiellon ajan.

Viranomaisten suositukset ja määräykset muuttuvat nyt tiheään, joten pitkäaikaisia toimenpiteitä on vaikea määrittää.

Seuran johtokunta keskusteli kokouksessaan seuratoiminnan kannalta keskeisistä välittömistä toimenpiteistä ja päätti seuraavaa:

  • Seuran ikäkausijoukkueiden vastuuvalmentajat laativat joukkueilleen omatoimisen harjoittelun ohjelman toukokuun loppuun saakka. Harjoitusohjelmat laaditaan viipymättä. Seuran valmennuspäällikkö ohjeistaa vastuuvalmentajat ja tukee heitä harjoitusohjelmien laatimisessa. Wanhaa Areenaa ei suositella käytettävän omatoimiharjoitteluun.
  • Seura on päivittänyt kotisivuillensa omatoimisen harjoittelun yleistoimintaohjeistuksen
  • Seuran henkilökunta toimii toistaiseksi etätoimipisteestä käsin ja mahdolliset kokoukset järjestetään puhelin- tai videokokouksina.
  • Euroliigan aloitusta siirretään. Avajaisturnaus järjestetään 13.6 ja harjoitukset aloitetaan tätä ennen. Euroliigakautta venytetään syyskuun loppupuolelle. Euroliigaan ilmoittautumisaikaa jatketaan huhtikuun loppuun saakka. Osallistumismaksut pysyvät ennallaan. Seura tiedottaa ja julkaisee yksityiskohtaisen konseptin lähiaikoina. Päätös on ehdollinen yleistilanteen mukaan ja seura varautuu viivästyttämään Euroliigan aloitusta entisestään.
  • Kesäturnauksen (6.-7.6.) avoimet osallistumismaksut jäädytetään, ettei seuran kassatilanne vääristy. Turnauksen markkinointi kuitenkin jatkuu siinä oletuksessa, että turnaus järjestetään suunniteltuna ajankohtana. Toiminnanjohtaja tekee suunnitelman turnauksen mahdollisen siirtämisen varalta. Elo- ja Tyttöjen turnauksen valmistelut jatkuvat normaalisti, mutta kaikkien turnausten oleellisiin muutoksiin valmistaudutaan.
  • Ikäkausijoukkueet laskuttavat pelaajakohtaiset saatavansa toistaiseksi kausisuunnitelman mukaisesti ja mahdolliset, seuran johtokunnan myöhemmin mahdollisesti määrittämät, hyvitykset toimintakatkoksen perusteella toteutetaan loppukauden maksuista tai erillisenä palautuksena pelaajille ja pelaajien vanhemmille. Joukkueiden maksut perustuvat koko kauden aikaiseen toiminaan.
  • Seuran 2012- ja aiemmin syntyneiden vuotuisen toimintamaksun laskuttamaton osa (110€/pelaaja) jaetaan kahteen laskutuserään. Ensimmäinen erä on suuruudeltaan 75€/pelaaja ja laskutetaan huhtikuussa. Johtokunta määrittelee toisen laskutuserän aikataulun ja suuruuden myöhemmin, yleistilanteen selkiydyttyä.
  • Aikuispelaajien ja nuorimpien ikäluokkien toimintamaksut laskutetaan toistaiseksi suunnitelman mukaisesti ja johtokunta päättää mahdollisista kevennyksistä ja hyvityksistä tai ylimääräisistä toimintamaksueristä myöhemmin, tilanteen selkiydyttyä. Mahdolliset kevennykset ja hyvitykset toteutetaan loppukauden maksueristä tai erillisenä palautuksena.
  • Seura laskuttaa ikäkausijoukkueitaan toimintakatkon aikana toteutuneiden kulujen mukaisesti. Toteutuvia kuluja ovat toistaiseksi Wanhan Areenan vuorot, valmentajapalkkioiden joukkuevastuuosuudet ja seuran kautta kulkevat joukkueiden ostolaskut. Ainostaan Villa Parkin ja kaupungin salivuorojen kulut on tällä hetkellä katkaistu. Tilanteen muuttuessa ja selkiydyttyä muutokset huomioidaan laskutuksessa.
  • Seurassa käynnistyy äärimmäinen kulukuri, jonka aikana kaikkien ostojen tulee olla erityisen harkittuja ja perusteltuja, sekä toiminnanjohtajan hyväksymiä.
  • Seura käynnistää tehostetun avoimien saatavien perimisjärjestelyt ja kaikki avoimet laskut tullaan perimään, lainmukaisen prosessin puitteissa, mahdollisimman nopeasti.
  • Seura laatii suunnitelman vakituiseen ja määräaikaiseen, täysipäiväiseen ja osa-aikaiseen henkilöstöön liittyvistä toimista ja käy sen läpi asianomaisten kanssa ennen julkista tiedottamista.
  • Hypsiläisen 1/20 julkaisua siirretään, ja johtokunta määrittää uuden julkaisuajankohdan yleistilanteen selkiydyttyä.

Yleistilanne on nyt koko yhteiskunnan kannalta hyvin poikkeuksellinen ja tilanteesta joutuvat kärsimään sairastuneiden ja heidän omaistensa lisäksi lukuisat yksityishenkilöt ja organisaatiot. Seura pyrkii kaikissa toimissaan huomioimaan sekä jäsenistönsä, että työntekijänsä, asettaen kuitenkin etusijalle seuran toimintakelpoisuuden säilyttämisen.

Urheilutoiminnan ollessa keskeytettynä on seuran kannalta elintärkeää säilyttää seuran taloudellinen toimintakyky varautuen keskeytyksen mahdolliseen jatkumiseen.

Seura tiedottaa uusista toimenpiteistä, mikäli tilanne olennaisesti muuttuu.

Seuran kaikesta tiedottamisesta vastaa seuran toiminnanjohtaja Janne Bruun (janne.bruun@hyps.fi / 040 485 5622).


   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat