HyPS T15 Laura Kalmari SM-turnauksen 8.sijalle
29.7.2019 8:26 Uutiset / Pääsivusto

HyPS T15 sijoittui hienosti 8.sijalle Laura Kalmari SM-turnauksessa

Hyvinkään Palloseuran T15 ikäluokka lähti Laura Kalmari SM-turnaukseen tavoitteenaan parantaa viime vuoden 9.sijaa.

Mikko Lindströmin valmentama joukkue saavuttikin hienosti alkulohkossa toisen sijan ja selvitti itsensä pelaamaan sijoituksista 1-8. Puolivälierässä HyPS tytöt saivat vastaansa Oulun Nice futiksen.

ONS-HyPS 3-0

Otteluun lähdettiin puolustamaan tarkasti ja ohjaamaan vahvan kotijoukkueen peliä laitoihin. Alussa tässä onnistuttiinkin ja muutamaa kaukolaukausta lukuunottamatta ONS pysyi poissa vaarallisilta maalintekopaikoilta. Yli 30 asteen lämpötilan vuoksi otteluissa pidettiin aina 15min pelin jälkeen juomatauot. Juuri ennen juomataukoa ONS onnistui keskityksestä tekemään voittomaalin ja melkein heti perään HyPS-puolustuksen maalivahdille pelaaminen epäonnistui ja nopealla hyökkääjällä oli helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin. Tämän jälkeen HyPS sai rakennettua ottelun parhaan maalipaikkansa kun Anniina jatkoi upealla syötöllä Lotan yksin läpi, mutta ONS-maalivahti esitti yhden turnauksen hienoimmista torjunnoista ja piti maalinsa puhtaana. Toisella puoliajalla HyPS sai muutaman kerran painetta ONS päätyyn ja tuloksena oli muutama kulmapotku. Näistä Anniina pääsi molemmista harjoitellun kulmakuvion jälkeen puskemaan, mutta asento oli hiukan huono ja puskut suuntautuivat hiukan ohi. 3-0 maali syntyi upealla laukauksella, johon Merillä maalissa ei ollut mitään mahdollisuuksia. ONS oli parempi, joten siinä mielessä tulos oli oikeutettu.

Tappio tiesi mitalipelien karkaamista käsistä ja seuraavassa ottelussa kohdattiin HauPa/TP-47 yj.

HyPS-HauPa/TP-47 yj. 1-3

Otteluun lähdettiin hiukan eri asetelmista kuin kahteen edelliseen peliin, sillä kun kaksi edellistä vastusta (EPS ja ONS) tiedettiin lähtökohtaisesti vahvemmiksi, niin HauPa yj. oli ennakkoasetelmissa samantasoinen joukkue. Vastustaja lähti kuitenkin otteluun erittäin puolustusvoittoisesti ja antoi pallonhallinnan HyPS:lle. Tähän tytöt eivät oikein osanneet sopeutua, sillä edellisten pelien kiire jäi päälle ja vaikka aikaa oli paljon enemmän, niin silti syötöissä hätäiltiin. HauPa yj. teki kaksi maalia hyvin samanlaisista tilanteista kun kun keskialueella menetettiin pallo ja vastahyökkäyksistä hyökkääjät viimeistelivät maalit. HyPS sai vielä ensimmäisellä puoliajalla kavennusmaalin, joka merkittiin omaksi maaliksi, mutta muuten emme oikein saaneet tiivistä puolustusta murrettua. Toisella puoliajalla sama pelinkuva jatkui eli HyPS hallitsi, mutta ei oikein päässyt maalipaikoille. Noin 20min ennen ottelun loppua Lotta revittinäin läpiajosta nurin aivan keskiympyrässä ja puolustaja ajettiin suoralla punaisella kortilla. Tämän jälkeen paine siirtyi entistä lähemmäs HauPa-maalia, mutta hyvistäkään paikoista ei palloa saatu maaliin. Ja lopuksi kävi kuten usein tällaisissä tilanteissa eli HauPa pääsi tekemään vielä yhden maalin. Oli kuitenkin mukava nähdä, että pystyimme pelaamaan tälläkin tasolla myös pallonhallintaan perustuvaa peliä.

HyPS päätyi näin ollen pelaamaan viimeisen ottelunsa sijoista 7-8. Otteluun tuli vastaan Ilves.

Ilves-HyPS 10-3. Viimeisessä ottelussa näkyi se, että kaikki henkiset ja fyysiset voimavarat oli laitettu edellisiin peleihin, ja vaikka menimme 5s pelin jälkeen johtoon, niin pelaajat olivat aivan loppu ja sen vuoksi ottelu repesi lopussa. Parasta ottelussa oli se, että se loppui

Kaiken kaikkiaan turnaus meni odotetusti ja vaikka tavoite eli edellisen vuoden SPL-turnauksen sijoituksen (eli 9.) parantaminen saavutettiin, niin silti hiukan jäi harmittamaan se, että lohkovaiheen pelien jälkeen emme enää saaneet pelattua parasta mahdollista peliämme. Ottelut Suomen parhaita joukkueita ja pelaajia vastaan toi esille myös uusia kehityksen kohteita sekä pelaajien henkilökohtaisissa taidoissa että joukkueen pelaamisessa ja niitä lähdetään jatkossa harjoittelemaan.


   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Kategoriat