HyPS palkitsi ansioituneita pelaajia ja seuratoimijoita

Hyvinkään Palloseuran joukkueet päättivät kautensa perinteiseen palkitsemistilaisuuteen, joka järjestettiin Martin hallissa lauantaina.

Paikalla tilaisuudessa oli noin 200 pelaajaa ja toimihenkilöä, sekä runsaslukuinen yleisö katsomolehtereillä.

Tilaisuudessa palkittiin kustakin HyPS-joukkueesta päättyneen kauden VOIMA-, TAHTO- ja SYDÄN-pelaajat sekä kauden aikana ansioituneita pelaajia ja muita seura-aktiiveja erilaisin kriteerein.

Artikkelin kuvat: Hannu Salmi

VOIMA-pelaajat

VOIMA-pelaajina palkittiin kustakin joukkueesta yksi pelaaja joukkueen toimihenkilöiden itse määrittelemin kriteerein.

Tytöt 2017-2018: Aada Hartikainen – kauden aikana eniten kehittynyt pelaaja

Tytöt 2014-2016: Taimi Kämäri – Kauden aikana eniten kehittynyt pelaaja

Tytöt 2013-2014: Lotta Salmi – Joukkueen monipuolisin pelaaja. Pystyy pelaamaan pelipaikkaa kuin pelipaikkaa ja ennen kaikkea pelaamaan hyvin.

Tytöt 2010-2012: Soili Jääsekeläinen – Kehittyminen kauden aikana ja aktiivinen osallistuminen joukkuetoimintaan

B-tytöt: Siiri Jääskeläinen – Aktiivinen, aina valmis lähtemään kaikkiin peleihin. Kehittynyt paljon kauden aikana.

Pojat 2018: Oliver Savinsaari – Huikea kehityskaari, kuuntelee aina ohjeet ja on tunnollinen harjoittelija.

Pojat 2017: Milo Lindholm – Haluaa pelata taidolla ja kovaa, ja huomioi aina muut pelaajat. Kunnioittaa vastustajaa

Pojat 2016: Juuso Viljanen – Aktiivisin tapahtumien osallistumisprosentti

Pojat 2015: Sulo Taxacher – Ottanut kauden aikana kehityksessä aimo harppauksen eteenpäin! Löytänyt itseluottamuksensa, ja sen myötä ylittää jatkuvasti itsensä niin harjoituksissa kuin peleissäkin.

Pojat 2014: Joel Kärkkäinen – Osoittanut läpi kauden sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta kentällä sekä treeneissä. Inspiroi koko joukkuetta taistelemaan loppuun asti

Pojat 2013: Aatu Kiuru – Osoittanut läpi kauden sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta kentällä sekä treeneissä.

Pojat 2012: Santeri Tapiala – Ahkera ja pelkäämätön hyökkääjä, joka jaksaa painaa hommia niin otteluissa kuin harjoituksissakin ja lähtee aina voittamaan. Santeri on myös osoittanut kannustavaa tsempparihenkeä joukkuekavereita kohtaan.

Pojat 2011: Abrham Tekle – Abrham on kauden aikana kehittynyt pelaajana todella paljon ja kasvanut myös henkisesti. Uskaltaa tehdä ja nauttii futiksesta. Abrahamissa on valtavasti potentiaalia!

Pojat 2010: Sampo Uusitalo – Sampo on osoittanut vahvaa tekemistä läpi kauden. Peleissä ote on jämäkkä, varma ja Sampo pelaa aina täysillä joukkueensa puolesta, johon pelikaverit ja valmennus voivat luottaa pelistä toiseen.

Pojat 2009: Lenni Lottonen – On kaudella 2023-2024 osoittautunut peleissä ja harjoituksissa tärkeäksi osaksi joukkuetta ja on auttanut koko joukkuetta hyvin suorituksiin omilla pelisuorituksillaan.

B-pojat: Aake Mustonen – Johtaa harjoituksissa ja peleissä oman esimerkin kautta. Periksi tai armoa ei anneta.

Special Team: Joel Airaksinen – Joukkueen maalivahti, joka antaa kaikkensa kentällä.

Naiset: Laura Heikkilä – Joukkueen aktiivisin harjoittelija.

Miehet: Oskari Halme – Luotettava, vahva vääntäjä pelissä kuin pelissä

TAHTO-pelaajat

TAHTO-pelaajana palkitaan kustakin joukkueesta pelaaja, joka on osoittanut kauden aikana päättäväisyyttä ja sitoutumista harjoitteluun kehittääkseen itseänsä jalkapalloilijana.

Tytöt 2017-2018: Nelli Aho

Tytöt 2015-2016: Lumi Väistö

Tytöt 2013-2014: Lili Alén

Tytöt 2010-2012: Tuulikki Hirviniemi

B-tytöt: Elena Järvinen

Pojat 2018: Joona Kylmälä

Pojat 2017: Miska Jäppinen

Pojat 2016: Tuomas Oksa

Pojat 2015: Aaro Turpeinen

Pojat 2014: Altti Kuikka

Pojat 2013: Macarius Ramon Mulingtapang

Pojat 2012: Aaron Autero

Pojat 2011: Christos Michalopoulos

Pojat 2010: Vilho Jokinen

Pojat 2009: Oskari Tarvonen

B-pojat: Emil Jolkkonen

Special Team: Sofia Heikkinen

Naiset: Annika Jokela

Miehet: Joel Väyrynen

SYDÄN-pelaajat

SYDÄN-pelaajana palkitaan kustakin joukkueesta pelaaja, joka on osoittanut kauden aikana hyvää urheiluhenkeä huomioiden pelikaverit ja luoden joukkueessa yhteishenkeä.

Tytöt 2017-2018: Essi Mäkinen

Tytöt 2015-2016: Nella Posa

Tytöt 2013-2014: Viivi Luumi

Tytöt 2010-2012: Aada Lainio

B-tytöt: Ninni Hyötynen

Pojat 2018: Leevi Lampinen

Pojat 2017: Akshat Sharma

Pojat 2016: Joel Honkanen

Pojat 2015: Joel Diallo

Pojat 2014: Haidar Hassankhil

Pojat 2013: Paavo Kämäri

Pojat 2012: Aleksi Kuusela

Pojat 2011: Lenni Sivula

Pojat 2010: Jimi Kivistö

Pojat 2009: Iivo Haikonen

B-pojat: Severi Sassi

Special Team: Petri Kallio

Naiset: Sirja Niemi

Miehet: Jonne Elmgren

Seurapalkinnot

Vuoden maalivahti: Lenni Sivula (P2011) – Lennin henkilökohtainen kehittyminen ollut huikealla tasolla. Lenni on mukana myös 2 vuotta vanhempien futsal harjoituksissa torjuen kammottavia tykkejä hymy huulillaan.

Vuoden poikajuniori: Joona Koliseva – Joonalla on kova halu kehittyä, se näkyy asenteessa harjoituksissa sekä peleissä. Oman roolinsa B junioreissa lisäksi, menneellä kaudella Joona murtautui miesten rinkiin. Joona pelasi kauden aikana omien pelien lisäksi 24:ssä miesten pelissä.

Vuoden tyttöjuniori: Eerika Huusko – Erittäin sitoutunut pelaaja, joka on kehittynyt kauden aikana merkittävästi. Pelaa aina joukkueen eteen suurella sydämellä.

HyPS Concarikulbi (kuvassa pj Minna Jossandt, oik.) palkitsi kauden tyttö- ja poikapelaajat stipendein.

Vuoden miespelaaja: Joel Väyrynen – Kehittynyt upeasti pelaajana ja sopeutunut hienosti miesten edustusjoukkueeseen.

Vuoden naispelaaja: Annika Jokela – Haastavan kauden aikana antanut kaikkensa joukkueen eteen – peleissä sisukkuudellaan, pelitaidoillaan ja periksiantamattomuudellaan. Näyttänyt hyvää esimerkkiä nuoremmille pelaajille.

Epen pytty (edutusjoukkueiden paras maalintekijä): Leevi Saikkonen, 11 maalia

Vuoden poikavalmennustiimi: Pojat 2015 – Valmennustiimistä löytyy monelle eri osa-alueelle osaamista eli valmennuksessa on todella laaja kirjo erityyppisiä valmentajia. Kaikki ovat mukana koko sydämestään ja venyvät tiukoissakin paikoissa. Koskaan ei ole tarvinnut miettiä, että löytyykö valmentajaa ryhmälle jossa ei kenenkään oma poika pelaa vaan aina on lähdetty valmentamaan niin ryhmää kuin ryhmää.

Vuoden tyttövalmennustiimi: Tytöt 2013-2014 – Joukkueessa on poikkeuksellisen hyvä henki niin pelaajien, kuin vanhempienkin keskuudessa. Kasvava joukkue on merkki hyvin johdetusta toiminnasta, jossa pelaajat viihtyvät.

Vuoden joukkueenjohtaja: Heidi Paajanen (Miehet/edustus & Special Team) – Heidi on kaikella karismallaan mukana Miesten ja Special Teamin joukkueissa joukkueenjohtajana. Heidille pelaajien hyvinvointi on tärkeässä roolissa ja Heidi on suoriutunut tehtävissään erinomaisesti.

Puurtajapalkinto: Tommi Jakonen (P2012) – Aloittanut HyPS:n toimihenkilötehtävissä jo vuoden 2013 alusta, jolloin tuli mukaan tyttönsä joukkueeseen, ja siitä saakka ollut katkotta mukana seuran toiminnassa – Alkamassa jo 12. kausi!

Vuoden vapaaehtoinen: Antti Herala (T2013-2014, Euroliiga, P2017 & TP2019) – Antti jakaa positiivista energiaa ympärilleen. Mistä lie Antti kaivaa aikaa osallistua monen ryhmän toimintaan, sitä emme tiedä mutta kiitollisia siitä olemme.

Toimihenkilöiden iltatilaisuudessa muistettiin myös tähän kauteen merkittäviä seuratoimija pestejään päättäviä Outi Pellistä ja Emma Contursia.

HyPS kiittää pelaajiaan, toimihenkilöitään, pelaajien läheisiä, erotuomareita, vastustajia ja yhteistyökumppaneitaan kaudesta 2023-2024.