Kauden ansioituneimmat palkittiin

Hyvinkään Palloseuran kauden parhaat palkittiin lauantaina 30.10. Kankurin liikuntapuiston Villa Parkilla. Tilaisuudessa palkittiin kunkin joukkueen taitomitalistit ja VOIMA-, TAHTO-, sekä SYDÄN-pelaajat. Lisäksi palkintonsa sai seuran eri kategorioissa ansioituneet harrastajat ja vapaaehtoiset. (kuvassa P2012-joukkueen VOIMA-, TAHTO- ja SYDÄN-pelaajat

Seuran palkitut

Vuoden tyttöjuniori – Anniina Jurvanen (B-tytöt)

Iski kivikovassa B-tyttöjen SM-sarjassa 16 maalia ja sijoittui upeasti sarjan maalipörssissä viidenneksi. Joukkueen ehdottomasti kantavia voimia.                                  

Vuoden poikajuniori – Aaro Oikarinen (B-pojat)

Aaro on esimerkillinen nuori pelaaja, joka tekee kentällä sekä harjoituksissa kaikki asiat viimeisen päälle. Lisäksi Aaro haluaa kysellä omasta pelaamisestaan paljon, että pystyisi nostamaan pallollista peliä sekä auttamaan joukkuetta vielä enemmän. Aaro tekee kentällä valtavan määrän töitä pallollisena sekä pallottomana vieläkin enemmän. Aaro pelasi kesällä aluksi kolmosen peleissä, mutta mahdollisuuden saatuaan ykkösessä on noussut omalla tekemisillään joukkueen sekä sarjan parhaimpien pelaajien joukkoon ykkösessä.

Aaro on erittäin fiksu nuori urheilija kaikessa mitä kauden aikana tehnyt. Osallistuminen, ilmoittautuminen, harjoittelu sekä pelaaminen on ollut niin vakuuttavaa, että taustojen selkeä mielipide on nimetä Aaro vuoden poikapelaajaksi Hyvinkään Palloseurassa.

Miehet edustus vuoden pelaaja – Esa Palomäki

Kaikki ottelut aloituksessa ja hienot 13 maalia. Joukkuepelaaja viimeisen päälle ja kehittynyt valtavasti tämän kauden aikana. Joukkueen tärkeimpiä pelaajia joka teki tärkeitä maaleja kauden aikana.

Naiset edustus vuoden pelaajaEerika Marmo

Väsymätön kokenut taistelija, jonka pystyi laittamaan paikalle kuin paikalle ja valmentaja pystyi luottamaan, että hoitaa varmasti hommansa.

Epen pytty ”tehopörssi” – Esa Palomäki, 13 maalia

Vuoden maalivahti/Lev Jashin – Oskari Uro (P2007)

Valtavasti töitä kehittymisensä eteen tekevä maalivahti, jonka tekemä työ näkyy myös pelisuorituksissa. Myös erinomainen joukkuekaveri ja hengenluoja.

Vuoden tyttöjuniorivalmentaja – Jouko Häkkinen

”Jokke” on tehnyt jo pitkään hienoa työtä joukkueen kanssa ja pystynyt systemaattisesti kehittämään joukkueen pelaamista vuosien saatossa. Hyvä valmentaja, joka kehittänyt omaa osaamistaan aktiivisesti ja hyvä opettamaan pelaajille sisältöjä. Valmentaminen tiimityötä joten iso panos myös muulla valmennustiimillä.                   

Vuoden poikajuniorivalmentaja – Antti Santamäki

Andyn johdolla B-pojat nousi valtakunnalliseen ykköseen ja sijoittui hienosti neljänneksi sarjassa. Hyvä ja vaativa valmentaja joka luo hyvää ilmapiiriä joukkueeseen ja osaa ja pystyy vaatimaan pelaajilta paljon. Valmentaminen tiimityötä joten iso panos myös muulla valmennustiimillä.

Vuoden joukkueenjohtaja – Tiina Autero & Outi Pellinen (P2010)

Aktiivinen ja ajatteleva joukkueenjohtajakaksikko. Aina tarjoamassa ja kysymässä apua tarvittaessa. Joukkue ja seura saavat olla iloisia, että meillä on Tiina ja Outi.                      

Vuoden vapaaehtoinen – Krista Rosendahl 

Tehnyt taas tänä vuonna seuran eteen kilometritolkulla vapaaehtoistyötä ja aina ollut apuna, kun sitä on kipeimmin tarvittu. Hoitaa joukkueenjohdon tehtävät, Euroliiga-tapahtumat, kioskin tai mitä vain täytyy. Kristoja tai edes sirpaleita hänestä tarvitaan lisää.

Erityispalkinnot

Puurtajan palkinto – Mika Laukkanen & Tomi Virtanen (P2006)

Pitkä rupeama 2006-syntyneiden poikien joukkueenjohtajina päättyy nyt tähän kauteen joukkueen siirtyessä b-nuoriin. Luottokaksikko, joiden kanssa on aina toiminut.

Puurtajan palkinto – Jukka Räsänen (P2008)

Alusta saakka 2008-syntyneiden poikien ikäkausijoukkueen valmennuksesta vastannut Jukka siirtyy nyt apuvalmentajan hommiin, kun valmennusvastuu siirtyy seuran täysipäiväiselle valmentajalle. Upeaa työtä suuren pelaajamäärän kanssa.

Erikoispalkinto – Seppo Keisu

Seuran puheenjohtajana vuodesta 2016 ja sitä ennen vuosia myös seuran johtokunnassa. Toimi myös jonkin aikaa seuran virkaa tekevänä toiminnanjohtajana ja aina suurella sydämellä mukana seuran toiminnassa. Väistyy nyt seuratoiminnan ulkopuolelle, mutta hänen tekojensa merkitys tulee näkymään seurassa pitkään.

Joukkueiden palkitut

VOIMA-pelaajan kukin joukkue valitsi omin kriteerein.

TAHTO-pelaajana palkittiin pelaaja, joka on osoittanut kauden aikana päättäväisyyttä ja sitoutumista harjoitteluun kehittääkseen itseänsä jalkapalloilijana.

SYDÄN-pelaajana palkittiin pelaaja, joka on osoittanut kauden aikana hyvää urheiluhenkeä huomioiden pelikaverit ja luoden joukkueessa yhteishenkeä.

Tytöt 2014-2015

VOIMA: Aada Iirola

  • Tunnollinen ja ohjeita noudattava pelaaja. Kehittynyt kauden aikana suurin harppauksin.

TAHTO: Saini Pasma

SYDÄN: Minttu Koponen

Tytöt 2012-2013

VOIMA: Sofia Kallio

  • Suurin harppauksin kehittynyt ja kehityksen nälkäinen, aina ohjeita kuunteleva.

TAHTO: Emilia Lappalainen

SYDÄN: Venla Krokberg

Tytöt 2010-2011

VOIMA: Seela Pasma (2013 synt.)

  • Tullut rytinällä mukaan paljon muita nuorempana. Kova tahto kehittyä ja aina täysillä mukana.

TAHTO: Tuulia Lindén

SYDÄN: Ida Rautio

Tytöt 2008-2009

VOIMA: Saara Kastinen

  • Erittäin sitoutunut joukkueen toimintaan ja vahvat peliesitykset kaikissa peliryhmissä.

TAHTO: Amelia Puurunen

SYDÄN: Adele Kyckling

B-tytöt & T2007

VOIMA: Saara Nieminen

  • Pelaajien valinta palkittavaksi kauden ansioistaan.

TAHTO: Elsa Huhta

SYDÄN: Aino Kalliainen

Pojat 2014-2015

VOIMA: Eemil Pukkila

  • Taitava, Periksiantamaton, Kilpailuhenkinen pelaaja, joka on kasvanut kauden aikana henkisesti joukkueen Voimaksi. Pelaa ja treenaa aina isolla sydämellä.

TAHTO: Santeri Ruotsalainen

SYDÄN: Jooa Räsänen

Pojat 2013

VOIMA: Tomas Iivonen

TAHTO: Roope Hiukka

SYDÄN: Oliver Nevander

Pojat 2012

VOIMA: Emre Yelken

  • Pelaaja on esittänyt huiman kehittymisen jalkapalloilijana kuluneen kauden aikana.

TAHTO: Otso Bister

SYDÄN: Roi Kempas

Pojat 2011

VOIMA: Akseli Saarinen

  • Perkiksiantamaton pelaaja, joka pelaa tilanteet loppuun asti ja kannustaa joukkuetovereitaan.

TAHTO: Eelis Pulkkinen

SYDÄN: Justus Räsänen

Pojat 2010

VOIMA: Miko-Matias Luosujärvi

  • Halu kehittyä kova, Joukkuepelaaja isolla J, pelaa kaikki pelipaikat kentällä hyvin.

TAHTO: Eemeli Ramsay

SYDÄN: Samuel Autero

Pojat 2009

VOIMA: Leevi Ojala

  • Keväällä joukkueeseen liittynyt puolustajaexpertti, joka vakiinnutti paikkansa aktiivisella ja esimerkillisellä harjoittelulla kauden aikana mustassa peliryhmässä.

TAHTO: Noel Helteenvuori

SYDÄN: Eino Tarakkamäki

Pojat 2008

VOIMA: Topi Niemi

  • Kovan ja päättäväisen harjoittelun tuloksena Topi vakiinnutti paikkansa Kilpajoukkueessa. Kauden viimeisessä pelissä Topi sai hartaasti odotetun palkinnon maalin muodossa, paikkoja kuparinen rikkoa oli useita kauden aikana. Kaikki tietävät ketsuppipullo-ilmiön, joten ensi kaudella on odotettavissa maalirikas kausi! Palkinto tulee sisukkuudesta, päättäväisyydestä sekä kaikkensa antamisesta joukkueelle!

TAHTO: Veeti Poikolainen

SYDÄN:Ronni Koivu

Pojat 2007

VOIMA: Aatu Arjola

  • Ahkera harjoittelija. Kehittynyt huomattavasti kauden aikana.

TAHTO: Matias Vanhatalo

SYDÄN: Oskari Uro

Pojat 2006

VOIMA: Juho Murtonen

  • Joukkueen paras maalintekijä.

TAHTO: Bedri Fazliu

SYDÄN: Petteri Oinonen

B-pojat

VOIMA: Emppu Virtanen

  • Emppu on noussut ykkösen otteluissa todella merkittäväksi pelaajaksi omalla taistelullaan sekä myös maalien muodossa ollut tosi tärkeä palanen joukkuetta. Lisäksi peleissä Emppu omalla asenteella on näyttänyt, että kuuluu joukkueen tärkeimpiin pelaajiin. Voima sana kertoo Empusta juuri kaiken oleellisen.

TAHTO: Niilo Laukkanen

SYDÄN: Otso Järvimaa

Taitomerkit

P2012

Oliver Jakonen kulta

Urho Heinonen kulta

Aksel Al-mehsen kulta

Emre Yelken kulta

Wäinö Pihlava kulta

Oskari Petäjä hopea

Arvo Yli-Suvanto hopea

Otso Bister hopea

Emir Yelken hopea

Noel Hallikainen hopea

Santeri Tapiala hopea

Atte Wikström pronssi

Erno Kaukinen pronssi

Jere Saari pronssi

P2011

Vertti Ritvanen pronssi

P2010

Alpha Diallo pronssi

Eemeli Koski pronssi

Jere Henttonen pronssi

Niilo Tolvanen pronssi

P2009

Renne Aaltonen pronssi

T2008-2009

Isabella Ylätalo hopea

Aisla Tikkanen pronssi

Siiri Huhta pronssi

Elsa Sokka pronssi

Saara Kastinen pronssi

Milla Mustonen pronssi

Kuvat: Hannu Salmi