Huhtikuu on kokeilukuukausi – Uutena ikäluokkana ikäkausitoimintaan 2016-syntyneet!

Huhtikuu on jälleen joukkueissamme kokeilukuukausi. Kevään kokeilukuukausi on merkittävä myös siksi, että silloin ikäkausitoimintaan toivotetaan tervetulleeksi myös uusi ikäluokka, kun 2016-syntyneet, tytöt ja pojat, aloittavat toimintansa – aluksi vuotta vanhempien joukkueen mukana.

Jo neljättä kertaa järjestettävä Hyvinkään Palloseuran kokeilukuukausi toivottaa jälleen uudet ikäkausijoukkuetoiminnan kokeilijat tervetulleiksi kahden viikon maksuttomaan ja sitoumuksettomaan kokeilujaksoon.

Kukin täydelle kokeilujaksolle osallistunut (min. 4 tapahtumaa) saa kokeilujakson jälkeen SuperPark Sveitsin vapaalipun joukkueenjohtajalta.

Liittymällä joukkuetoimintaan mukaan 24.4. mennessä, on pelaaja oikeutettu Euroliigaan osallistumiseen seurahintaan (95 €). Aiemmin maksetut kalliimpien osallistumismaksujen erotus hyvitetään.

Ilmoittaudu kokeilemaan lomakkeella ja saavu seuraaviin harjoituksiin

Kokeilukuukaudelle osallistutaan ilmoittautumalla ensin lomakkeella kokeilijaksi (vaatii myClub-tilin, jonka voi luoda ilmoittautumisen yhteydessä), minkä jälkeen voi saapua seuraaviin joukkueen harjoituksiin ilman niihin erikseen ilmoittautumista.

Ilmoittautuminen kokeilijaksi

Pian lomakkeen täytettyänne pelaaja lisätään oman ikäistensä joukkueeseen kokeilija-statuksella ja joukkueen tapahtumat näkyvät pelaajan ja hänen vanhempiensa myClub-tilillä, jota on helpoin käyttää mobiilisovelluksella (Android / Apple).

Kokeilujakson päätteeksi pelaajan liittyessä joukkueeseen pelaaja liitetään pysyvänä jäsenenä joukkueeseen ja pelaajan jäädessä pois toiminnasta pelaajan tiedot poistetaan järjestelmästä.

Kokeillessa ei vielä tarvitse olla kaikkia varusteita, mutta suosittelemme oman jalkapallon (2013- ja aiemmin syntyneillä koko 3), säärisuojien ja jalkapallokenkien käyttämistä, mikäli ne jo löytyvät. Palloja löytyy myös lainaksi joukkueesta. Oma juomapullo mukaan, joka merkitty omalla nimellä.

Alle 10-vuotiaiden joukkueet harjoittelevat ennen pääsiäistä* seuraavasti:

Pojat 2013:
ke 6.4. klo 17:45-19:00 Kankurin ulkotekonurmi
su 10.4. klo 16:00-17:00 Wanha Areena
ke 13.4. klo 17:45-19:00 Kankurin ulkotekonurmi

Pojat 2014:
ke 6.4. klo 17:00-18:00 Kankurin ulkotekonurmi
su 10.4. klo 15:00-16:00 Wanha Areena
ke 13.4. klo 17:45-19:00 Kankurin ulkotekonurmi

Pojat 2015 ja pojat 2016:
ma 4.4. klo 18:00-19:00 Wanha Areena
pe 8.4. klo 17:00-18:00 Kankurin ulkotekonurmi
ma 11.4. klo 18:00-19:00 Wanha Areena

Tytöt 2012-2013:
ma 4.4. klo 16:45-18:00 Wanha Areena
pe 8.4. klo 18:00-19:00 Wanha Areena
ma 11.4. klo 16:45-18:00 Wanha Areena

Tytöt 2014-2015 & tytöt 2016:
ma 4.4. klo 17:00-18:00 Wanha Areena
la 9.4. klo 11:00-12:00 Tapainlinnan koulu
ma 11.4. klo 17:00-18:00 Wanha Areena

*Kokeilukuukausi jatkuu pääsisäisen jälkeen, mutta ulkokenttien lumitilanteen takia ohjelma tarkentuu vasta myöhemmin. Ohjelmasta lisätietoja joukkueenjohtajalta ja joukkueen myClub-palvelusta.

Suorituspaikkojen sijaintitiedot

Myös vanhemmat lapset ovat tervetulleita kokeilemaan joukkuetoimintaa kahdeksi viikoksi veloituksetta ja sitoumuksetta. Täyttämällä kokeilija-lomakkeen ollaan teihin pian yhteydessä joukkueesta.

Ikäkausitoiminta on ympärivuotista toimintaa 5-20-vuotiaille

Hyvinkään Palloseura kuuluu Suomen suurimpien jalkapalloseurojen joukkoon yli 1 000 jäsenellään.

Seuran toiminta lepää tukevasti kahden peruspilarin, ikäkausitoiminnan ja matalan kynnyksen harrastustoiminnan, kuten Euroliigan, päällä. Ympärivuotisessa ikäkausitoiminnassa on mukana noin 600 hyvinkääläislasta ja -nuorta.

Ikäkausijoukkuetoimintaa järjestetään 5-20-vuotiaille ympäri vuoden. Toimintakausi alkaa marraskuun alussa ja päättyy lokakuun lopussa. Sarjakausi on käynnissä huhti-toukokuusta syys-lokakuulle. Mukaan voi liittyä missä vaiheessa kautta tahansa.

Aloittavan alle 10-vuotiaan harrastaan vanhemmalle lisätietoja jalkapallosta ja seuramme toiminnasta löytyy kätevästi myös Palloliiton tuottamasta vanhemman Futisstartti-aineistosta. Seura järjestää kahdesti vuodessa koulutuksen uusien harrastajien vanhemmille.

Lisätietoja joukkuetoiminnasta saat seuran verkkosivuilla sekä kysymällä lapsesi ikäisen joukkueen johtajalta.